Näppärät pikalaskiaispullat
Iskikö äkillinen laskiaispullahimo? Ei hätää, sillä tällä reseptillä valmistat ihanat laskiaispullat käden käänteessä! Ja mikä parasta, nämä pullat valmistuvat ilman hiivaa ja vaivaamista!
- Kasvis (Lakto-ovo)
Alle 30 min11 pullaa
Ainekset
Pullataikina
1
muna
2
dl
maitoa
4
dl
Sunnuntai Erikoisvehnäjauhoja
1
dl
sokeria
2
tl
leivinjauhetta
2
tl
kardemummaa
paistonkestävää vadelma- tai mansikkamarmeladia
Pinnalle
raesokeria tai pähkinärouhetta
Lisäksi
2
dl
vispikermaa
2
tl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
Tee näin
- Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen tasalämmöllä.
- Yhdistä muna, maito sekä Sunnuntai Juokseva ja sekoita tasaiseksi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään, yhdistä ne märkien aineiden kanssa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Jaa taikinaa muffinivuokien pohjille noin ruokalusikallinen. Painele jauhotetulla sormella syvennys keskelle ja laita syvennykseen pieni nokare marmeladia. Lisää päälle taikinaa niin, että marmeladi peittyy.
- Ripottele pinnalle raesokeria tai pähkinärouhetta.
- Paista pullia noin 15 minuuttia uunin keskitasolla. Anna jäähtyä hetken aikaa.
- Vaahdota kermavaahto ja mausta sokerilla. Pursota tai lusikoi kermavaahto pullien päällä. Pullat ovat parhaimmillaan tuoreena!
Vinkki!
Voit tehdä taikinasta myös yhden ison pullan! Kaada taikina tasapohjaiseen kakku- tai piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Ripottele pinnalle raesokeria tai pähkinärouhetta. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa 20–25 minuuttia.