Valikko

Raparperikupit

Raparperikupit

Raparperikupit ovat ihanan kesäinen jälkiruoka ja ne sopivat tarjottaviksi niin juhliin kuin illanistujaisiinkin. Täytteessä yhdistyvät kirpeä raparperi, mansikat ja kermavaahto.

Kupit

2,5 dlSunnuntai Erikoisvehnäjauhoja
2 rklsokeria
1 tlkardemummaa
0,5 tlsuolaa
1 muna
2 rklrypsiöljyä
2 rklkylmää vettä

Raparperihillo

400 gtuoretta raparperia
0,5 dlvettä
1 dlhillosokeria

Lisäksi

2 dlkuohukermaa
12 kplmansikoita
syötäviä orvokkeja

Ohjeet

Reseptin on kehittänytPerinneruokaa prkl

  1. Valmista pohja sekoittamalla kaikki kuivat ainekset keskenään. Lisää kananmuna, öljy ja vesi. Vaivaa taikinaa hetki, jotta siitä tulee kimmoisa.
  2. Kaulitse pohja noin 1mm paksuiseksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa levystä noin 10cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä.
  3. Käännä muffinivuoka ylösalaisin ja asettele pohjat kuppien päälle ja painele reunoja hieman alaspäin. Paista pohjia 250-asteisessa uunissa noin 5 minuutin ajan ja jäähdytä.
  4. Valmista raparperihillo leikkaamalla raparperinvarret noin 1 sentin paloiksi kattilaan. Lisää vesi ja kuumenna höyryäväksi. Sekoita joukkoon sokeri ja keitä 5-10 minuuttia, kunnes raparperi on soseutunut. Jäähdytä hillo.
  5. Täytä jäähtyneet kupit kermavaahdolla ja raparperihillolla. Koristele kupit lopuksi mansikoilla ja syötävillä orvokeilla.

Tykkää (23)

    Jaa

    Kommentit

    Reseptillä ei ole kommentteja.

    Jätä kommentti

    Reseptissä käytetyt tuotteet