Västerbotten-juustopiirakka
Västerbotten-juustopiirakka
Ihanan tuhti juustopiirakka on täydellistä tarjottavaa illanistujaisiin!
Pohja
3 ½ dl | Sunnuntai Gluteenittomia Täysjyväkaurajauhoja |
---|---|
125 g | Sunnuntai Leivontamargariinia |
½ tl | suolaa |
1 rkl | kylmää vettä |
Täyte
300 g | Västerbotten-juustoa raastettuna |
---|---|
2 dl | kermaa |
3 | munaa |
½ tl | suolaa |
ripaus | mustapippuria |
Ohjeet
- Pingota leivinpaperi irtoreunaisen kakkuvuoan (24–26 cm) pohjalle. Nypi jauhot, rasva ja suola keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Painele taikina irtopohjavuokaan (Ø 24 cm), jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi.
- Levitä taikinaa myös reunoille noin 2 cm korkeudelle. Pistele pohja haarukalla. Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisessa kiertoilma uunissa noin 10 minuuttia.
- Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle.
- Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Mikäli piirakkaa tummuu liikaa, voit laittaa piirakan päälle folion.
- Tarjoile piirakka viikunahillon ja Saksan -tai pekaanipähkinöiden kanssa.
Reseptin on tehnyt Katja Vuorinen, Raision testikeittiö
Tykkää (12)
Kommentit
Reseptillä ei ole kommentteja.
Jätä kommentti