Lehtitaikina – näin onnistut
Lehtitaikinan valmistus vaatii hieman kaulimista, mutta lopputulos palkitsee. Lehtitaikinasta voit valmistaa mm. erilaisia herkullisia pastejoita ja torttuja. Voit myös oikaista käyttämällä Sunnuntain valmiita pakastetaikinoita.
Mitä lehtitaikinasta voidaan leipoa?
- Piirakoita, pasteijoita, torttuja, paistoksia, nyyttejä, sarvia tai kiekkoja.
- Voit käyttää valmiita lehtitaikinalevyjä tai tehdä taikinan itse. Sunnuntai-lehtitaikinalevyistä onnistuvat erinomaisesti joulutortut, täytepitkot ja leivokset.
- Sunnuntai Isot Lehtitaikinalevyt soveltuvat piirakoiden ja pasteijoiden leipomiseen.
Raaka-aineet
Lehtitaikinaleivonnaiset tehdään margariinista, vehnäjauhoista ja kylmästä vedestä.
Lehtitaikinan valmistus
- Nypi vehnäjauhot ja margariini tasarakeiseksi seokseksi ja lisää vesi taikinaan nopeasti sekoittaen.
- Sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Vältä taikinan turhaa vaivaamista, ettei se sitkistyisi.
- Anna taikinan levätä jääkaapissa sen aikaa, että taikinan leipominen on helpompaa.
- Kaaviloimalla taikinaa saat siihen jonkin verran lisää lehtevyyttä.
- Käyttäessäsi Sunnuntai-lehtitaikinoita sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Taikinan paistaminen
- Hyvän rakenteen saavuttamiseksi leivonnaisia pidetään mielellään kylmässä ennen paistamista, jotta sitko häviää ja leivonnainen kohoaa paremmin uunissa.
- Ennen uuniin laittamista suljettavien leivonnaisten reuna voidellaan vedellä tai kananmunalla. Näin torttu pysyy paremmin kiinni.
- Pienet lehtitaikinaleivonnaiset, varsinkin joulutortut, kannattaa jättää voitelematta, jotta leivonnainen pääsee kohoamaan.
- Jos haluat koristella piirakan pinnan taikinalla, voitele piirakan pinta ja lisää koristeet vasta sitten. Ennen uuniin laittamista pasteijat kannattaa pistellä, jotta niiden muoto säilyy paremmin ja ne pysyvät paremmin kiinni.
- Lehtitaikinaleivonnaisten koko vaikuttaa sekä paistolämpötilaan että -aikaan. Niiden kypsyys tarkistetaan pohjasta.
Leivo suolaiset cocktailpalat itsetehdystä lehtitaikinasta tai oikaise pakastetaikinalla. Valitse mieleisesi täyte kahdesta vaihtoehdosta.
Yli 60 min