Valikko

Juhlava suklaamoussekakku

Juhlava suklaamoussekakku

Juhlavassa suklaamoussekakussa on kolme eriväristä, mehevän suklaista kerrosta. Kakku tehdään valmiiksi juhlia edeltävänä päivänä, sillä sen annetaan hyytyä yön yli pakkasessa.

Kakkupohja

dlSunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauhoja
1 tlleivinjauhetta
½ dlkaakaojauhetta
4 munaa
2 dlsokeria
1 dlkiehuvaa vettä

Täyte

450 gkevyt- tai täysmaitoa
15 gliivatejauhetta
150 gtummaa suklaata
150 gmaitosuklaata
150 gvalkosuklaata
450 gkermaa

Ohjeet

  1. Valmista ensin sienikakkupohja. Voitele ja jauhota kakkuvuoka (20 cm).
  2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe.
  3. Kiehauta vesi.
  4. Vaahdota munat ja sokeri isossa astiassa.
  5. Kaada vesi mitta-astiaan ja lisää vesi siitä pienissä (15–20) erissä jatkaen vatkaimella sekoittamista täydellä teholla.
  6. Lisää kuivat aineet munasokerivaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen.
  7. Kaada taikina kakkuvuokaan. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25–30 minuuttia. Suojaa pinta jonkin ajan kuluttua alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa.
  8. Kumoa kakku ritilän päälle jäähtymään.
  9. Aseta leivinpaperi kakkurenkaan pohjalle, kiinnitä reuna paikakalleen ja vuoraa vuoka reunakalvolla. (Kakun irrottaminen on helpompaa ja reunasta tulee tasaisempi ja kauniimpi).
  10. Halkaise kakkupohja 2-3 osaan. Nosta kakkulevy vuoan pohjalle. Leikkaa jäljelle jääneestä kakkupalasta noin 13 cm:n kokoinen pyöreä pala, tarvitset sitä myöhemmin.

Täyte

  1. Punnitse mikronkestävään astiaan 75g maitoa ja 5g liivatejauhetta. Sekoita ja jätä turpoamaan.
  2. Punnitse isompaan mikronkestävään astiaan 150g tummaa suklaata sekä 75g maitoa. Sulata suklaa mikrossa keskiteholla noin 20 sekunnin jaksoissa sekoitellen aina huolellisesti jokaisessa välissä.
  3. Vaahdota 150g kermaa pehmeäksi vaahdoksi.
  4. Sulata liivatemaitoseos varovasti mikrossa. Sekoita tasaiseksi.
  5. Sekoita sulanut ja tasarakenteinen liivatemaito sulan suklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  6. Lisää suklaaseosta vähän kerrallaan kermavaahdon joukkoon samalla sekoittaen, kunnes massa on tasaista.
  7. Kaada suklaamassa kakkurenkaaseen. Nosta kakku pakkaseen hyytymään.
  8. Valmista maitosuklaamousse samalla tavalla kuin tumma suklaamoussekin.
  9. Nosta kakkurengas pakastimesta ja kaada suklaaseos edellisen kerroksen päälle. Nosta kakku takaisin pakastimeen.
  10. Valmista valkosuklaamousse. Noudata samoja menetelmiä kuin aiemmin.
  11. Aseta aiemmin leikattu kakkupala hyytyneen moussekerroksen päälle ja kaada valmistunut valkosuklaamousse maitosuklaakerroksen päälle, peitä hyvin kelmulla ja anna hyytyä pakastimessa seuraavaan päivään.
  12. Irrota ensin kakkurengas ja sitten reunakalvo. Nosta jäinen kakku tarjoilulautaselle ja anna sulaa ennen tarjoilua.
  13. Koristele haluamallasi tavalla.

Tykkää (14)

    Jaa

    Kommentit

    Reseptillä ei ole kommentteja.

    Jätä kommentti

    Reseptissä käytetyt tuotteet