Skip to content

Muffinssit Sunnuntai mixistä

Mehevät muffinssit valmistuvat vaivattomasti Sunnuntai leivontamixistä! Viimeistele muffinssit vaaleanpunaisella kuorrutteella ja haluamillasi koristeilla.

  • Kasvis (Lakto-ovo)
Alle 30 min15 pientä muffinssia

Ainekset

1½ dl   dl
vettä
Kuorrute
200   g
maustamatonta tuorejuustoa
  dl
tomusokeria
2   rkl
mansikkamehua pakastemansikoista tai muutama tippa punaista elintarvikeväriä

Tee näin

  1. Laita uuni lämpenemään tasalämmöllä 200 asteeseen.
  2. Kaada pussin sisältö kulhoon. Lisää joukkoon Sunnuntai Juokseva ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Jaa taikina 8 isoon tai 15 pieneen muffinssivuokaan.
  3. Paista uunin keskitasolla 12–15 minuuttia muffinssien koon mukaan.
  4. Voit koristella jäähtyneet muffinssit vaaleanpunaisella kuorrutteella. Aloita notkistamalla huoneenlämpöinen tuorejuusto. Lisää tomusokeri siivilän läpi muutamassa erässä ja sekoita tasaiseksi. Värjää kuorrute lisäämällä mansikkamehu tai muutama tippa elintarvikeväriä. Laita kuorrute hetkeksi jääkaappiin.
  5. Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.
  • Jaa