Skonssit eli englantilaiset teeleivät

Skonssit eli englantilaiset teeleivät
Skonssit eli teeleivät valmistuvat nopeasti ja ovat ehdottomasti parhaimmillaan vasta paistettuina. Tuoreet, vielä lämpimät skonssit kruunaavat teehetken.
Taikina
| 4 dl | Sunnuntai Erikoisvehnäjauhoja |
|---|---|
| 2 tl | leivinjauhetta |
| 75 g | kylmää voita |
| tai | |
| 75 g | kylmää Sunnuntai Leivontamargariinia |
| 1 ½ rkl | sokeria |
| ripaus | suolaa |
| 1 dl | piimää |
| ½ dl | maitoa |
Voiteluun
| maitoa |
Lisäksi
| kermavaahtoa ja hilloa |
Ohjeet
- Laita uuni lämpenemään 220-asteeseen.
- Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon. Nypi kylmä rasva jauhojen sekaan, niin että muodostuu murumainen taikina.
- Lisää sokeri ja suola.
- Lisää kylmät nesteet ja sekoita nopeasti pehmeäksi taikinaksi. Älä vaivaa taikinaa.
- Painele tai kauli taikina noin kahden sentin paksuiseksi levyksi. Ota levystä muotilla tai lasilla (Ø 6 cm) skonsseja leivinpaperin päälle pellille.
- Voitele skonssit maidolla ja paista uunin ylätasolla noin 10 minuuttia.
- Tarjoile skonssit vastapaistettuina kermavaahdon ja hillon kanssa.
Reseptin on tehnyt Katja Vuorinen, Raision testikeittiö
Tykkää (7)

